Tietoja minusta & tilaa uutiskirje

Kati Torkko

Hei, kiitos että tulit piipahtamaan sivuillani eli minä olen Kati ja asun Ylistarossa (Etelä-Pohjanmaalla). Sydäntäni lähellä on luonto, shamanismi, jooga, henkisyys, kristallit/kivimagia. Olen ollut selvätuntoinen lapsesta saakka ja toiminut pitkään kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin parissa sekä opettanut mm. joogaa vuodesta 2008 lähtien. Olen tällä hetkellä (kesä 2023) hiljalleen vetäytymässä pois aktiivisemmasta joogan opettamisesta, tosin erillisiä lyhyitä kursseja joogasta voi tulla edelleen tarjolle. Aikomukseni on keskittyä enemmän erilaisiin luoviin projekteihin, workshoppien ohjaamiseen ja verkkokursseihin/luentoihin. 

Kesäkuussa aloitan jälleen henkilökohtaisten tulkintojen tekemisen ja mahdollisuus on tulla joko kasvokkain tehtävään tulkintaan Seinäjoelle tai tilata videotulkinta. Tulkinta on ns. intuitiivinen tulkinta, jossa käytän apuna tarot kortteja ja muita oraakkelikortteja. En tulkitse kortteja ihan perinteisellä tavalla vaan luen energiaa, lisäksi korttien näkeminen/katsominen auttaa myös asiakasta saamaan omia oivalluksia tulkintatilanteessa. Tulkintojen tarkoitus on antaa apua ja vahvistusta sen hetkiseen tilanteeseen ja avata mahdollisia tulevia asioita.

Kesäkuun face to face tulkintapäivät Seinäjoella ovat LA 17.6 sekä PE 30.6. Katso lisätietoja Tulkinnat sivulta ja varaa itsellesi aika. Aikoja on saatavilla vain 3 per päivä. 

PS: Kesäkuussa 2023 erillinen Katimandalan verkkokauppa yhdistyy tämän sivuston kanssa jolloin katimandalayoga osoite jää pois käytöstä ja tarjoamani kurssit siirtyvät ostettavaksi holvin palvelusta. Muutoksen jälkeen tarjoamani palvelut ja kurssit löydät suoraan katimandala.fi osoitteesta.

<3 Kati 

Tahdotko tilata itsellesi uutiskirjeen Katimandalan kaupan tuoteuutuuksista sekä mun tulevista kursseista!   Jätä nimi ja sähköposti ja pääset mukaan mun sähköpostilistalle. Uutiskirje ilmestyy n. kerran kuukaudessa. Tämän yhteydenottolomakkeen kautta voit myös jättää minulle viestiä mihin tahansa aiheeseen liittyen.