Astrojooga & Vesimies

Katin astrojoogasarja helmikuussa 2023 eli silloin vietettiin vesimiehen kuukausi. Aurinko on Vesimiehessä 20.1.23 - 18.02.23 välisen ajan. Vesimies on ollut yksi varhaisimmista tunnistetuista tähtikuvioista ja siksi sillä on rooli useissa hyvin vanhoissa myyteissä. Vesimies on astrotaivaan ilmamerkki (muut ilmamerkit ovat kaksonen ja vaaka) ja sitä kutsutaan veden kantajaksi. Veden kantaja on paranemisen ja muuntumisen symboli. Sillä on lahja kerätä "vettä" eli se kerää ympärillämme olevan maailman emotionaalisia sekä psyykkisiä energioita astiaan ja puhdistaa sen hengityksen voimalla ennen sen palauttamista Maahan. Vesimiehen vaikutuksessa näkökulma on enemmän humanitäärisempi, yhteisöllinen, mutta myös hieman erikoinen ja ristiriitainen. Vesimies on astrotaivaan kapinallinen kriitikko, joka tahtoo rakentaa kestävän tulevaisuuden ja katsoa asioita uudella tavalla. Hän ei halua olla lokeroituna tietyn yhden laatikon sisälle, vaan tahtoo säilyttää oman originellin lähestymistavan elämässä. Hieman myöhemmin ilmestyvällä Astrologia ja kivet luennolla pääset tutustumaan paremmin Vesimiehen ominaisuuksiin sekä vesimiehen omiin kiviin.  

Vaikka Vesimiehen ajanjakso on ohitse, voit ostaa harjoitukset ja tehdä ne itsellesi sopivampaan aikaan, kun koet tarvetta hoitaa kyseisiä kehon terveysasioita.   

Astrojooga & Vesimies

Astrojooga & Vesimies, rento hathajooga. Jos pidät rennosta joogasta ja rauhallisesta ohjauksesta, niin tämä tunti sopii silloin sinulle. Vesimiehen astrojoogassa elvytämme elvytämme mm. verenkiertoa & lymfaa, teemme pranayama hengitysharjoituksen joka on hyvä kilpirauhaselle sekä akupainantaa ja mudran kilpirauhaselle. Joogatunnin kesto on 75 min.   Joogatunnin hinta 13€ ja pääset ostamaan sen täältä 

Astrojooga & Vesimies, ohjattu meditaatio. Vesimies on yksi ilmamerkeistä ja ilmamerkeillä on liikkuvainen ja yliaktiivinen mieli sekä taipumus ajatella liikaa. Tällöin myös tekeminen ja ideat hajaantuvat liian moneen paikkaa. Tässä meditaatiossa rauhoitetaan yliaktiivinen mieli ja harjoitellaan keskittymistä kynttilämeditaation avulla. Puhdistamme myös kehon kanavia "9 puhdistavaa hengitystä" harjoituksen avulla. Meditaation kesto on 30 min. Meditaation hinta 9€ ja pääset ostamaan sen täältä   

Astrojooga & Vesimies, palauttava yinjooga. Näissä harjoituksissa keskitymme aktivoimaan lymfaa ja sitä kautta vahvistetaan immuniteettia. Pysähdymme rauhassa tunnustelemaan asentoja useamman minuutin ajaksi ja vain hengitetään. Yinjoogatunnin kesto on 75 min.  Joogatunnin hinta 13€ ja pääset ostamaan sen täältä  => Astrojooga & Vesimies, yinjooga

Astrojooga & Vesimies, jooganidraharjoitus. Tässä harjoituksessa sukellamme syvärentoutukseen ja samalla elvytämme kehon luonnollisia puolustusmekanismeja. Syvärenoutusharjoituksen kesto on n. 30 min.  Syvärentoutuksen hinta 9€ ja pääset ostamaan sen täältä

Osallistuminen

Pääset osallistumaan harjoituksiin ostamalla ne verkkokaupasta tai maksamalla ne ePassilla. Voit myös ilmoittautua mukaan suoraan sähköpostilla ja saat minulta maksutiedot, jolloin harjoitukset voi maksaa suoraan tilille. Maksun jälkeen saat minulta henkilökohtaisen sisäänpääsyn. Aktivointi-ilmoitus tulee sähköpostiin eli muista tarkistaa että kirjoitat sähköpostisi kaupan tilauskenttään oikein, jos maksat sitä kautta.

Maksutavat

Verkkokauppa: Verkkokaupasta www.katimandala.fi pääset maksamaan kurssit kätevästi eri maksutavoilla. Maksutavat kaupassa mm. pankkimaksut, luottokortti, mobilepay, pivo. Löydät nämä harjoitukset täältä => Katin joogat & kurssit

ePassi: Maksutapana käy myös liikuntaeduista ePassi. Kirjaudu omilla tunnuksilla ePassin järjestelmään, etsi sieltä liikuntapalveluntarjoajista Tmi Kati Torkko ja valikossa on valmiina eri vaihtoehdot eli hathajooga, yinjooga, meditaatio sekä syvärentoutusharjoitus. Jos maksat ePassilla, niin ilmoita minulle maksun jälkeen, että tahdot osallistua Vesimiehen harjoituksiin sekä sähköpostiosoitteesi, johon voin laittaa sinulle sisäänpääsyn.

Tilisiirto: laita minulle sähköpostia että tahdot osallistua näihin harjoituksiin ja saat tilitiedot, jolloin voit maksaa sen suoraan tilille.

Lisätiedustelut ja ilmoitukset => kati.torkko@gmail.com

Peruutusehdot: Jos olet jo saanut henkilökohtaisen pääsyn harjoituksiin, ei ostetulla palvelulla ole palautus/vaihto-oikeutta. Huomioithan että sisäänpääsy on henkilökohtainen eli järjestelmään tallentuu se sähköposti, jonka annat minulle.

Mitä välineitä tarvitset?

Tarvikkeet: läppäri tai puhelin + toimiva nettiyhteys. Joogamatto tai muu mukava, lämmin alusta sekä viltti/shaali. Suositellut joogan apuvälineet: 2 kpl joogablokkeja, bolsteri tai muu napakka tyyny sekä joogavyö. Välineiden puuttuminen ei ole este osallistumiselle eli voit osallistua harjoituksiin myös ilman niitä. Joogatuntien aikana voit sytyttää kynttilöitä, suitsuketta ja laittaa jotain miellyttävää musiikkia taustalle, niin pääset kivaan tunnelmaan =D